Luontoretkeily ja vaellukset

Ilomantsin erämaissa asustelee erittäin runsaasti eläinlajeja. Alueella asuu useita karhuja. Karhun jälkien näkeminen on todennäköistä; tuoreet karhun jäljet ovat hätkähdyttävä näky. Takavuosien karhukuuluisuus Hoskon Kunkku on saanut nimensä pari kilometriä majatalolta koilliseen sijatsevilta Hoskonkankailta, joissa tämä yli kolmesataakiloinen jättikontio säännöllisesti havaittiin. Myös toinen suurpetomme susi asustelee näillä main. Varsinkin talvisin suden jäljet ovat tavallinen näky Kivivaaralla ja lähialueilla. Monet majatalomme vieraat ovat  nähneet suden jolkottelevan metsäautotien poikki.
Alueen linnusto on monipuolinen. Alueella tavataan säännöllisesti mm. maakotkia, ja lapinpöllöönkin voi törmätä. Majavan asuinpaikkojen ja pesien tutkiminen on myös antoisaa ja hauskaa puuhaa jopa perheen pienimmille.

Vaeltamiseen alue tarjoaa hienot puitteet. Lähistöllä sijaitsevat mm kuuluisa Tapion Taival (21km), Susitaival (90km) ja Taitajan Taival (35km). Näistä voi valita kevyen päivävaelluksen tai aktiiviharrastajan monen päivän mittaisen tosivaelluksen. Yhteistyökumppanimme auttavat tarvittaessa järjestelyissä ja toimivat halutessasi oppaina.

Leirikoulu Ulvovan Suden Majatalossa

Tervetuloa leirikouluun Ulvovan Suden Majataloon. Majatalo korpiympäristöineen tarjoaa ihanteelliset puitteet leirikoulujen pitämiseen. Pohjois-Karjalan monimuotoinen luonto antaa loistavat puitteet aktiiviselle luontoon tutustumiselle.

Käytettävissänne ovat koulutustila Susi-huoneistossa, laajat Ilomantsin metsät, saunatilat, kellari vaikkapa päättäjäisdiscoa varten sekä muut tilat. Halutessanne voimme järjestää myös oheispalvelut.

Leirikoulun oheen voi suunnitella runsaasti luonnossa oppimista. Kalastus, melonta, retkeily, nähtävyydet ja muut harrastusmahdollisuudet sekä niihin liittyvät lisätiedot löytyvät helposti näiltä kotisivuilta.

Majatalon sijainti keskellä erämaata mahdollistaa oman rauhan ja vapauden suunnitella ohjelmaa aivan omien tarpeiden mukaan vapaasti mielikuvitusta käyttäen.

Leirikoulujen lisäksi voit järjestää myös lyhyempiä luokkaretkiä sekä seikkailutoimintaa kerhoille, yrityksille ja muille ryhmille.

Susi-huoneisto soveltuu myös liikuntarajoitteisille henkilöille. Esimerkiksi Kuntoutuskeskus on käyttänyt Ulvovan Suden palveluja kehitysvammaisten virkistystoimintaan.